Hieronta Kamppi
Palvelemme osoitteessa Köydenpunojankatu 15. Viihtyisä ja laadukas vastaanottomme palvelee mm. hieronnan ja osteopatian tarpeissa olevia yli kymmenen koulutetun ammattilaisen voimin.
Henkilöstö
Tarkkaan valitut hoitoalan ammattilaiset mm. hierontaan, osteopatiaan ja fysioterapiaan.
Klassinen hieronta, urheiluhieronta
Valmistuin kuntohoitajaksi Helsingin IV sairaanhoito-oppilaitoksessa vuonna 1985. Nykyään nimikkeeni on koulutettu hieroja. Olen toiminut amerikkalaisen jalkapallon parissa niin pelaajana kuin huoltajana/hierojana yli 30 vuotta. Tietämykseni eri vammoista ja erityisesti niiden hoidosta on hyvin kattava ja jokaiseen vammaan liittyvä tietämys ja kuntoutus on kokemisen kautta muodostunut vähintäänkin hyväksi.
Pidän hierontaa hoitomuotona ykkösenä yhdistettynä oikeisiin harjoitteisiin oikeaan aikaan. Käsieni kautta on kulkenut tuhansia pelaajia, mutta myös ihan normi asiakkaita omine työperäisine vaivoineen. Pääsääntöisesti hoitamalla oireita ja syitä päästään aina parempaan tulokseen, kuin pelkällä levolla.
Ison osan hoitokokemuksistani olen saanut huoltaen ja hieroen toistakymmentä vuotta Suomen amerikkalaisen jalkapallon maajoukkuetta. Hierontatyylini on klassinen pohjoismainen hieronta. Jokin verran yhdistän hoitoihini Thaimaassa asuessani opittua tekniikkaa.
9/10 päänsärky-, huimaus-, ja sormien puutumis-oireista kärsivä asiakas on saanut avun kipupistepainannalla, hieronnalla ja kaularangan manuaalisella vetohoidolla. Trigger ja tractio.
Klassinen- ja urheiluhieronta, purentalihashieronta, dry needling hieronta
Valmistuin koulutetuksi hierojaksi, erikoistuen opinnoinnoissani urheilijan lihashuoltoon, vuonna 2015. Olen sen jälkeen jatkokouluttanut itseäni useilla erillaisilla tekniikoilla, jotta pystyn tarjoamaan asiakkailleni mahdollisimman yksilöllisen ja specifin hoidon heidän vaivoihin.
Erikoisosaamiseeni kuuluu:
-Dry Needling (DNT, professional-taso)
-MET-tekniikat
-ART-tekniikat
-Triggerpisteiden käsittely manuaalisesti
-Fascia käsittely
-Purentalihashieronta
-Kivun erotusdiagnostiikka
-Alaraajakipuisen potilaan hoito (lonkka, polvi ja nilkka)
-TENS sähköhoidot elektrodeilla ja/tai akupunktio neuloilla
-Traktio ja mobilisoivat tekniikat
-Kinesioteippaukset
Klassinen hieronta, urheiluhieronta, intialaistyylinen päähieronta, lämminkivihieronta
Valmistuin Helsingin Hieronta-Akatemiasta Urheiluhierojaksi vuonna 2016 ja suoritin Koulutetun hierojan näyttötutkinnon vuonna 2017. Olen tästä asti toiminut kokopäiväisenä hierojana.
Työssäni sovellan asiakkaan tarpeen mukaan klassista- ja urheiluhierontaa. Tavoitteenani on, että hierontani olisi rentouttavaa ja kivutonta, mutta samalla myös tehokasta ja ongelma-alueisiin keskittyvää. Jokainen asiakas on yksilö, ja hieronta suunnitellaan aina asiakkaan omien toiveiden mukaan; tulitpa sitten hemmottelemaan itseäsi arjen keskellä tai hoitamaan kehosi kipuja ja jäykkyyksiä.
Olen koulutuksessani erikoistunut nivelten liikkuvuuden edistämiseen eli hierontaan voi tarpeen mukaan ottaa osaksi nivelkäsittelyä, esimerkiksi havaitun liikerajoitteen takia. Mobilisoinnin tarkoituksena on lisätä liikkuvuutta, parantaa nivelen aineenvaihduntaa ja rentouttaa niveltä ympäröiviä lihaksia.
Tämän lisäksi teen myös rentouttavaa intialaista päähierontaa, joka auttaa erityisesti niska-hartiaseudun kireyksiin, päänsärkyyn ja stressiin.
Klassinen hieronta, urheiluhieronta, intialaistyylinen päähieronta, lämminkivihieronta, purentalihashieronta
Esittelyteksti tulossa pian!
Koulutettu hieroja, intialaistyylinen päähieronta, lämminkivihieronta
Olen valmistunut koulutetuksi hierojaksi vuonna 2019 erikoistuen urheiluhierontaan. Lisäksi olen suorittanut niskahartiaseudun kivunlievitykseen keskittyvän erikoisammattitutkinnon vuonna 2020.
Klassinen hieronta, urheiluhieronta, lämminkivihieronta, intialaistyylinen päähieronta
Olen pari vuotta sitten Koulutetuksi hierojaksi valmistunut energiapaketti.
Arki pyörii vahvasti urheilun ympärillä ja kehon hyvinvointi onkin minulle kaikki kaikessa. Tässä haluan auttaa myös sinua!
Olipa sitten kyseessä stressin tai istumatyön aiheuttaama hartiakipu tai juoksulenkin jälkeiset tönköt jalat. Räätälöidään hieronta juuri sinun tarpeittesi mukaan!
Klassinen- ja urheiluhieronta, purentalihashieronta, lämminkivihieronta, intialaistyylinen päähieronta, raskausajanhieronta
Olen koulutettu hieroja, ja klassisen ja urheiluhieronnan lisäksi olen erikoistunut purentalihas- ja äitiyshierontaan.
Monipuolinen urheilutaustani kamppailu- ja palloilulajien, sukeltamisen ja kiipeilyn saralla tukee ymmärrystä kehonhuollosta niin arjessa kuin eri urheilulajien parissa. Muu työni kansainvälisellä opetus-, kasvatus- ja teatterialalla tukee hierontatyötä olennaisesti: olen tehnyt töitä hyvin monenlaisten ihmisten kanssa ja kohtaan jokaisen hierontaan tulevan kokonaisvaltaisesti.
Purentaelimistöllä on havaittu selkeä yhteys stressiin, päänsärkyyn, hengitykseen ja jopa lantionpohjaan. Niskahartiaseudun kivut voivat osaltaan johtua purentalihaksiston jännittyneisyydestä. Hieroja voi tutkia ja hoitaa purentalihaksistoa sekä tarvittaessa suositella jatkotutkimuksia ja -hoitoa.
Olen käynyt MamaMassage®-äitiyshierontakoulutuksen, ja voin tarjota tukea ja helpottaa raskaana olevan kehon fyysisiä muutoksia ja yleisimpiä kiputiloja sekä synnyttäneen kehon palautumista (mm. arpikudoksen, vatsalihasten erkauman ja lantionpohjan kuntoutus). Etenkin raskausaikana turvallinen, yksilöllinen ja kiireetön hoito on tärkeää kehon ja mielen hyvinvoinnin tukemisen kannalta.
Uusin tutkimustieto etenkin pitkittyneen kivun hoidosta vahvistaa käsitystä kehon lisäksi myös psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden sekä erilaisten elämän ylä- ja alamäkien ymmärtämisen tärkeydestä onnistuneen hoidon kannalta. Toisin sanoen stressin ja toisaalta iloa tuottavien asioiden huomiointia kehon(kin) hyvinvoinnissa ei tule aliarvioida!
Asiakkaan kokemuksien ja toiveiden kuunteleminen sekä tutkiminen on olennaisen tärkeää laadukkaan hoidon pohjana. Joskus rauhallinen ja rentouttava hieronta on sopivinta, joskus taas toiminnallisempi käsittely tuottaa parhaiten tuloksia. Minulta saat myös halutessasi helppoja ja turvallisia kotihoito-ohjeita, joilla voit suoraan edistää kehosi hyvinvointia!
Tuletpa sitten rentoutumaan, lievittämään kehon akuutteja tai pitkittyneitä kiputiloja, huoltamaan kehoasi osana treeniohjelmaa tai kuntoutumaan vamman/leikkauksen jälkeen, minä olen vastaanotolla juuri sinua varten.
Klassinen- ja urheiluhieronta, Dry Needling hieronta
Klassinen- ja urheiluhieronta
Olen valmistunut koulutetuksi hierojaksi vuonna 2020 Pirkanmaan urheiluhierojakoulusta. Hieronnan erikoisammattitutkinnosta olen käynyt urheilijan lihashuolto -osuuden. Lisäksi olen tehnyt opintojen ohella personal trainer opintoja. Tällä hetkellä opiskelen osteopatiaa Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Intoa ja haaveita on jatkokouluttautua alalla vielä lisää. Rakastan työskennellä ihmisten parissa. Kokonaisvaltainen hyvinvointi ja liikunta ovat lähellä sydäntäni.
Vastaanotolla otan jokaisen asiakkaan yksilölliset tarpeet ja toiveet huomioon. Hoidossa sovellan klassista- ja urheiluhierontaa tarpeen mukaan. Oli sinulla sitten jokin kiputila, lihasjumeja, tarve palautumiseen tai toiveissa ihan vain rentoutuminen arjen keskellä, olet aina tervetullut hierontaani!
Varaa aika Kamppiin
Varaa aikasi verkkoajanvarauksella tai soittamalla asiakaspalveluumme: